![]() |
|
Toimintaamme Keski-UudellamaallaKeski-Uudenmaan Jääkiekkotuomarit ry on perustettu Järvenpäässä vuonna 1968. Yhdistysrekisteriin se on merkitty vuonna 1973. Kerhomme on Suomen Jääkiekkotuomariliiton jäsen. Toiminta-alueemme kattaa seuraavat paikkakunnat: Järvenpään, Keravan, Tuusulan, Mäntsälän ja Sipoon. Kerhomme toiminta on varsin aktiivista, painottuen tuomareiden ja toimitsijoiden sekä seurojen koulutuksiin yhteistyöhön jääkiekon parissa. Koulutuksilla kuukausikokouksissa, kertauskursseilla ja tuomarileireillä ylläpidetään ja kehitetään tuomarien ja toimitsijoiden ammattitaitoa. Peruskurssi on tarkoitettu uusille toimintaansa aloittaville tuomareille ja toimitsijoille. Tuomareiden ja toimitsijoiden tehtävät painottuvat Suomen Jääkiekkoliiton ja Keski-Uudenmaan alueen eri sarjojen tuomari- ja toimitsijatehtävien hoitamiseen. Lisäksi on yhteistyötä muiden jääkiekkotuomarikerhojen kanssa. Kerhomme on aktiivisella toiminnalla ja koulutuksella saanut nuoria tuomareita eteenpäin urallaan. Tuomarimme viheltävät otteluita mm. Mestiksessä, Nuorten SM-liigassa ja Suomisarjassa. Yksi päätuomari on käynyt viheltämässä kahden kuukauden ajan Japanin liigaa sekä myös opiskelijoiden olympialaisissa Etelä-Koreassa ja yksi päätuomari on viheltänyt Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 sekä Aasian talvikisoissa 2003. Toimitsijat ovat toimineet myös kansainvälisissä tehtävissä. Tuomarin työskentelyä kehitetään otteluiden tarkkailuilla. Annamme myös pyydettäessä sääntö- ja toimitsijakoulutusta Keski-Uudenmaan seuroille tai yksittäisille joukkueille. Tuomaritoiminta on liikunnallinen, mielenkiintoinen ja haastava harrastus, joka tukee terveitä elämäntapoja. Kaikki yli 15-vuotiaat jääkiekon parissa toimineet henkilöt tulkaa toimintaamme mukaan, erityisesti peliuransa lopettaneet tai lopettamista harkitsevat pelaajat. Tarjoamme teille vaihtoehdon jääkiekkotuomaritoiminnasta. Kerhomme tilinumero on Keski-Uudenmaan Op, 509209-19412. |
|